perjantai 25. huhtikuuta 2014

Prom ja pääsiäinen Amerikkalaiseen tapaan

Viimeinkin sain taas kirjoitettua! Kesti jonkin aikaa ennen kuin sain mun prom kuvat kamerasta ulos ja ollut muutenkin kiireitä, mutta nyt vihdoin ja viimein on taas kolmen päivän viikonloppu :)

Perjantaina ennen promia, mentiin Emman(ruotsalainen), Hannahin ja Annan ( molemmat saksasta) kanssa paikkaan nimeltä JumpStreet, jossa siis nimensä mukaan pompitaan koko ajan. Siellä on pitkiä trampoliineja, joissa ne super hyvät tekee hienoja temppuja ja me tavikset pompitaan ylös alas. Päivän liikunta tuli kyllä suoritettua, mutta ei sitä ihan koko 1.5h jaksanu kyllä pomppia :)

Lauantaina olikin sitten se suuri päivä :) Nimittäin Prom! Oltiin edellisviikonloppuna jo harjoiteltu host siskojen kanssa, että miten laitetaan mun hiukset, jotta lauantaina menis kaikki putkeen. Aamulla aamupalalle ja sitten kynsiä lakkailemaan, sen jälkeen laitettiin mun hiukset, jossa menikin melkeen puoltoista tuntia. Sen jälkeen meikki, mekko päälle ja ulos ottamaan kuvia. Mentiin myös kaveriporukan kanssa ottamaan kuvia semmoseen pieneen puistoon, joka oli kyllä tosi nätti, mutta sää oli aika pilvinen ja tuulinen.






Kuvien jälkeen ajettiin Denverin keskustaan, jossa meillä oli varattuna pöytä ihanasta italialaisesta ravintolasta. Illallisen jälkeen ajettiin varsinaiseen prom paikkaan, joka oli myös Denverissä. Prom järjestettiin paikassa nimeltä Fly Over Rockies, joka on lentokone ja avaruus museo. Toisin sanoen ihan jättimäinen halli, jonka sisältä löytyi oikeita  hävittäjiä ja muita lentokoneita.  Promiin saavuttiin joskus puoli yhdeksän aikaan, ja se kesti yhteentoista saakka. Aika tuntui menevän ihan järjettömän nopeasti tanssiessa ja kavereiden kanssa jutellessa.








Promin jälkeen mentiin Monican luoksen vaihtamaan vaatteet ja sieltä sitte koululle After Promiin. After Prom on koulun järjestämä tapahtuma, jossa on kaikenlaista tekemistä, kuten pomppulinna, laser tag, kolmipyörä rata, kortti pelejä, muita pelejä, koulun portaat oli mutettu liukumäeksi, ruokaa…. ihan järjettömästi kaikkea, myös arpajaiset, jossa pysty voittamaan palkintoja jääkaapista iPad miniin.


After prom kesti aina puoli neljään asti aamulla, eli nukkumaan pääsin vasta neljän jälkeen, ja host siskot heräsivät ihanasti jo heti kukon laulun aikaan, eli nukuttua ei sinä viikonloppuna tultu, mutta oli sen arvoista.

Viime maanantina aloitettiin pääsiäiseen valmistautuiminen ja värjättiin kananmunia. Värjääminen oli hauskaa, mutta vain neljä meistä syö keitettyjä kananmunia, niin viimemeiset kaksi viikkoa ollaan sitten yritetty tuhota niitä 70 värjättyä kananmunaa. Arvattekin varmaan mitä söin tänään(kin) lounaaksi :D


Viime launataina pidettiin kavereiden kanssa leffamaraton, eli kahdeksan tuntia leffoja. Oli ihan järjettömän hauskaa!! Sunnuntaina olikin pääsiäinen ja aamusta heti kirkkoon, sen jälkeen kotiin jossa oli Egg hunt, eli munan etsintää ja pääsiäis korien etsintää. Jokaiselle oli siis pääsisäis kori, joka sisälsi kaikenlaisia herkkuja. Illalla meille tuli perhetuttuja vieraillulle, ja syötiin sitten yhdessä pääsisäis illallinen. Ehkä kaikista suurin ero pääsiäis ruoassa täällä on se, että näillä on pääsiäisenä kinkkua, kun meillä Suomessa se on joulu ruokaa.


Täällä kun ei ole pääsisäis lomaa, niin vähän harmitti kun kaikki Suomessa lomailivat aina perjantaista maanantaihin, mutta onneksi tää viikko on ollut mukavan löysä ja tänään perjantaina meillä onkin vapaata, kun on Teachers' work day. Tänään olisi suunnitelmissa mennä kaverin luokse illalla ja loppu viikonloppu meneekin varmaa vain rentoutuessa.

Mukavaa viikonloppua!

Heidi